Uutisia

 

 

Marko Mesiäislehto Kotikirkon pastoriksi

MESIÄISLEHDON PERHEEN TARINA:
 
Insinööristä Pastoriksi
 

Marko Mesiäislehdolla oli Suomessa ollessaan puolessa välissä neljättäkymmenettä ikävuottaan kaikki hyvin; koulutus, työpaikka, perhe ja omakotitalo. Takana oli IT-insinöörin koulutus ja nyt oma perhe ja hyvä työpaikka Rautaruukin kehityspäällikkönä.  Fyysinen kuntokin oli hyvä urheiluharrastuksista,  pesäpalloa ja painia,  kuten pohjalaispojalle sopiikin.  Suomenmestaruuskisojen mitaleitakin on tullut molemmissa lajeissa. Tunnustuksellisena kristittynä Marko on ollut 16-vuotiaasta alkaen, joten perinteiset pohjalaiset paheet, puukot ja puntarit olivat jääneet vähemmälle.

 

Sitten ”sattuma” iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yhdysvaltojen vihreän kortin viisumiarpajaisissa tuli päävoitto ja perheelle mahdollisuus muuttaa Amerikkaan. Kortin varsinainen voittaja oli vaimo Eveliina, joten siivellä lähdettiin Amerikkaan, naurahtaa Marko.

 

Marko Mesiäislehdon harvinainen sukunimi on samaa perua kuin monilla muillakin pohjalaissuvuilla. Paikkana Mesiäislehto on ollut Pohjanmaalla Soinissa, tilalla asuneet saivat sukunimekseen talon tai tilan nimen lähes automaattisesti. Mesiäislehtoja oli vuonna 1970 väestörekisterissä vain 19 henkilöä, vuonna 2016 Mesiäislehtoja löytyy jo jopa 25. Muuta sukua  lopulta löytyy kyllä vähän kauempaakin, Mesiäislehto on kytketty samasta Soinin kylästä kotoisin olevaan Keisarin sukuun. Tästä suvusta lähdettiin Amerikkaan jo 1632 Amerikan ensimmäisten suomalaisiirtolaisten joukossa.

 

Lapsuutensa Marko on kuitenkin elänyt Alajärvellä, josta hän myös valmistui ylioppilaaksi. Markon veli työskentelee perheensä kanssa Tansaniassa kehitysyhteistyöjärjestö FIDA Internationalin palveluksessa.

 

 

Koulunkäynti Alajärvellä oli Markolle helppoa, läksyjä ei paljoa tarvinnut lukea. Armeija kutsui miestä koulujen jälkeen ja siellä miehestä tehtiin pioneerivänrikki, luutnantin ruusu lisätiin kaulukseen kertausharjoituksissa käyntien jälkeen.

Markon omana ajatuksena siinteli jo nuorena papin ura, mutta ehkä enemmän ympäristötekijöistä johtuen, tai sitten Jumalan johdatuksesta, teknokratia voitti teologian. Niin Markosta tulikin hyvin nyky-Suomeen sopiva IT-insinööri.  Nuori Jyväskylästä valmistunut insinööri sai työpaikan kotiseudultaan Alajärveltä Rautaruukki-yhtiöstä ja pian johtamistaitoinen, ulospäinsuuntautunut ja puhevalmis IT-insinööri olikin yhtiön kehityspäällikkö. Yhteistyötaitoja tarvittiin, kun Rautaruukki-konsernissa siirryttiin hajautetusta tietojenkäsittelystä keskitettyyn tiedonhallintamalliin. Yhtiöön myös lisättiin osia Itä-Euroopassa toimivista yrityksistä, joka tiesi kehityspäällikölle kymmeniä matkoja myös Venäjälle. Marko toimi Rautaruukin tehtävissä osan aikaa myös yhtiön pääkonttorissa Helsingissä vastuualueenaan prosessien kehittäminen.

 

Matkustaminen ei kuitenkaan ollut pelkästään työn mukanaan tuomaa. Markosta oli tullut myös  helluntaiseurakunnan evankelista. Vapaaehtoisena evankelistana Marko kiersi välillä maakuntaa ja osallistui aktiivisesti helluntailiikkeen toimintaan Suomessa. Politiikkaakin mahtui vähän mukaan, Marko oli myös Seinäjoen tarkastuslautakunnan jäsen.

 

Marko oli käynyt tutustumassa floridalaiseen elämänmenoon Floridassa järjestelyillä Talvipäivillä  2005.  Kun sitten kasvatustieteen kandidaatiksi ja maisteriksi varhaiskasvatustieteistä opiskellut Eveliina suostui Markon vaimoksi, häämatkalle lähdettiin 2006 Karibialle.

 

Kuten elämässä yleensä, moni asia tapahtuu yllätyksenä; Yhdysvaltojen vihreän kortin vuosittaisessa arvonnassa annetaan Yhdysvaltoihin maahanmuuttolupa,  ”Green Card”, 50.000:lle maahan haluavalle. Arvontaan osallistuu maailmanlaajuisesti miljoonia toivorikkaita (vuonna 2015 yli 9 milj.), Euroopasta onnekkaita on muutama prosentti hakijoista. Suomesta voittajia löytyy vuosittain vain muutama. Markon Eveliinan nimissä jättämä tosite osoittautui kuitenkin voittoarvaksi ja niin perheellä oli edessä todellinen elämän T-risteys.

 

Perheessä tehtiin suuria päätöksiä ja uskottiin Jumalan johdatukseen. Mesiäislehdot päättivät ottaa haasteen vastaan ja muuttaa siirtolaisiksi Floridaan Markon saatua paikan Floridan suomalaisten helluntailaisten  yhteisön pastorina 2016. Keväällä, toukokuussa 2017 tapahtuneessa äänestyksessä Marko Mesiäislehto valittiin Floridan suomalaisalueella toimivan, uudelleen yhdistyneen helluntaikirkon, Kotikirkon pastoriksi vastaamaan seurakunnan toiminnasta .

 

Mesiäislehdon perheessä on vanhempien lisäksi kaksi tytärtä ja kuopuksena poika Sebastian. Salma ja Selina ovat jo Floridassa koulussa ja Sebastiankin pääsee nyt neljävuotiaana amerikkalaiseen esikouluun.  Tytöille ei kielimuuria juuri ollut  Salman käytyä Seinäjoella englanninkielipainotteista koulua. Vajaan vuoden Floridassa olon jälkeen, tytöt ovat jo ”Straight A” oppilaita. Sebastianin aloittaessa esikoulunsa syksyllä Eveliinallekin avautunee mahdollisuus tutustua amerikkalaiseen työelämään, jatkossa Eveliina toimii Kotikirkon pyhäkoulun opettajana ja koordinoi työtä lasten parissa.

 

Ympäristön nyt vakiintuessa ja perheen päästessä muuttamaan Kotikirkon pappilaan, myös Marko saa mahdollisuuden toteuttaa vanhan unelmansa. Marko on kirjautunut mukaan työn ohella opiskeltavaan teologian maisteri-ohjelmaan, South Florida Bible School & Theological Seminary.  ”Opiskelu estää paikalleen jämähtämisen”, sanoo Marko. ”Olen hyvin iloinen työn ohella opiskelumahdollisuudesta, ensi syksynä minulla on mm. hermeneutiikan opintoja”, kertoo Marko.

 

Mesiäislehdot odottavat mielenkiinnolla tulevia vuosia. ”Tulevat vuodet tulevat olemaan kädet täynnä työtä seurakunnan hoidossa, siinä aikaisempi kokemus suuren yhtiön kehityspäällikkönä ja toiminta hengellisessä työssä ovat suurena apuna tehtävässä”, toteaa Marko rauhallisesti.
 
Lähde: USA Suomeksi / Timo Vainionpää


Ilkka Puhakan raamatunluentosarja

 
puhakka2016