Markus ja Marjaana Korhonen
Markus ja Marjaana Korhonen.

Korhoset aloittivat elokuussa 2022 Kotikirkon uutena pastoripariskuntana. Markus ja Marjaana ovat tehneet yhdessä hengellistä työtä noin 20 vuotta. He ovat luotsanneet herätys- ja lähetysjärjestö Missiomaailmaa, jossa Markus on toiminut toiminnanjohtajana ja Marjaana on vastannut mm. lähetyskenttien kummityöstä. Viime vuosina he ovat satsanneet myös mediatyöhän Suomessa sekä lähetyskentillä olevien työntekijöiden ja toiminnan piirissä olevien opetuslapseuttamiseen.

Viimeisen vuoden aikana merkittävimmät lähetysprojektit ovat olleet Afganistanin pelastusoperaatio sekä Ukrainan juutalaisten avustaminen sodan keskellä. Korhoset ovat olleet mukana auttamassa 130 maasta paennutta afgaanipakolaista, joista suurin osa on saanut turvapaikan Brasiliasta. Ukrainan juutalaisseurakunnille on viety avustusta ja heitä on rohkaistu tekemään alija, eli muuttamaan Israeliin. Tätä varten Korhoset ovat olleet perustamassa mm. alija-työtä tekevää yhdistystä nimeltä Nahalei Tikva Israelissa. Lisäksi Markus ja Marjaana ovat tehneet lähetystyötä myös Intiassa, Pakistanissa sekä Afrikassa. Suomessa he ovat koordinoineet tuhansia ihmisiä kokoavia evankelioimis- ja herätystapahtumia, jotka tunnetaan nimellä Nouse Suomi.

Perheeseen kuuluu kolme tytärtä, jotka ovat myös mukana Kotikirkon toiminnassa ja lähetystyössä kukin omilla lahjoillaan. Vuosien myötä tytöt ovat tulleet yhä enemmän mukaan palvelutyöhän. He ovat mm. ylistämässä tilaisuuksissa, taittavat uutislehteä, kuvaavat tv-ohjelmia ja todistavat uskostaan vaikkapa pakolaisille.

Omien lasten ja muiden innostaminen lähetystyöhön käytännönläheisellä ja tuoreella tavalla on ollut Korhosten pitkäaikainen näky. Heidän unelmansa on, että Kotikirkosta voisi tulla tulevaisuudessa herätys- ja lähetystyökeskus, jonka kautta lähetetään ihmisiä eri puolille maailmaa levittämään evankeliumia.

”Joskus asioiden toteutuminen voi viedä aikaa. Jos Jumala on puhunut jostain asiasta vaikka 5 tai 10 vuotta sitten eikä se ole vielä tapahtunut, ei pidä lannistua vaan jatkaa vain.” Korhoset haluavat elää niin, että joka päivä odotetaan Jumalalta hyviä asioita. Hän voi tehdä mitä vain. Silloin elämä on jännittävä seikkailu.